Välineet kesään

Välineiden osalta potkuharrastus on erittäin yksinkertaista ja edullista harrastaa.

Jopa kilpailutoimintaan pääsee mukaan jo 500e investoinnilla ja se onkin sitten jo riittävän laadukas paketti vaikkapa arvokisavoittoon..

Tässä lajissa katsotaan ennen kaikkea sitä kenen ”lapikas” heiluu rivakimmin ja se on tätä nykyä aika harvinaista, mutta upeaa.

Itse asiassa vaikka tuohon ”potkumasiinaan” laittaisi kalliita osia ja hiilikuitua kuinka paljon tahansa ei se juurikaan matkantekoa nopeuta..

Pyörän ja kypärän lisäksi on oikeastaan vain yksi varuste johon kannattaa hiukan panostaa.

Nimittäin potkukenkä on aika oleellinen asia kun ruvetaan tosissaan potkimaan. Potkukengänhän tulee maantielle olla matalapohjainen,

jäykkä ja kevyt, eikä pohjakaan saisi asfaltilla lipsahdella.. Siinä mielessä se tosin on hiukan ongelmallinen tuote,

että niitä ei suoraan kaupanhyllyltä vielä tänä päivänä saa. Tällä hetkellä potkijat tekevätkin sillä tavalla,

että hankkivat mahdollisimman istuvan ja jäykkäpohjaisen yleisurheilupiikkarin. Sen jälkeen kiikuttavat sen suutarille,

joka hioo pohjasta piikit pois ja liimaa tilalle pitävän kumiseoksen. Se on tänä päivänä ainut keino saada itselleen huippulaatuinen potkukenkä.

Maastopotkimisessa taasen parhaaksi on havaittu pitävä suunnistuskenkä, joko nastoilla tai ilman.

Yksi hyödyllinen lisävaruste on myöskin jalkapalloilijoilta tuttu kehräsluun suojus,

joka vaimentaa mukavasti aina silloin tällöin takahaarukkaan iskeytyvää nilkkaa.

Lisäksi jos varusteet optimoida haluaa, niin eihän siitä mihinkään pääse, että tässäkin lajissa se vartalonmyötäinen kilpatrikoo

ja lyhyet säärikarvat ovat ainoat oikeat työvälineet...

Välinehuolto

Välinehuolto on yksinkertaisista välineistä johtuen myöskin aika yksinkertaista. Oikeastaan riittää kun huolehtii,

että renkaissa on aina riittävästi ilmaa hyvän rullauksen maksimoimiseksi ja silloin tällöin tarkastaa jarrujen säädöt.

Toki ainakin kerran vuodessa kannattaa myös vaijerit ja laakerit voidella ja pyörä perushuollossa käyttää jos ei itse innokas ”rassaaja” ole.

Tällä hetkellä potkuvälineet ovat niin upeita, ettei ainakaan siitä syystä tarvitse kenenkään enää jättää lajia harrastamatta!