Potkutekniikat
Tekniikan perusteet ja osa-alueet
Edes jonkinlaisen potkutekniikan hallitseminen on potkimisen osa-alueista kaikkein merkittävin.
Oli tarkoituksesi sitten potkia sinne lähiterassille tai tähdätä kansainvälisiin kilpakarkeloihin,
niin ilman sujuvaa jalkatyötä homma ei oikein suju..
Tasosta riippumatta edes jonkiasteinen tekniikkakoulutus on syytä läpi käydä,
sillä sen turvin välineen kanssa liikkumisesta muodostuu huomattavasti nautinnollisempaa!
Seuraavassa käydään läpi eri tekniikat joista koostuu hyvä ja monipuolinen potkuosaaminen!
- Jalanvaihtotekniikat
-Pyörähdystekniikka
-Heilahdustekniikka
-Jyrkän ylämäen hyppy-vaihto
-Potkutekniikat
-Tasamaan suoraviivainen ”juntta” tekniikka
-Kiihdytyksen ja loivan ylämäen ”pyöritys” tekniikka
-Jyrkän ylämäen ”steppi”
-Alamäen laskutekniikka
Suurin syy lajin pieniin harrastajamääriin on puutteellisella tekniikalla tehty lajikokeilu,
jonka jälkeen laji tuntuu niin raskaalta, ettei siihen enää sen koommin innostuta!
Jalanvaihtotekniikat
Oleellinen osa hyvää potkutekniikkaa ovat turvalliset ja sujuvat jalanvaihdot.
Silloin kun jalanvaihto on hallussa se sujuu niin vaistomaisesti, ettei siihen liiemmin tarvitse enää keskittyä
vaan ajatukset, sekä voimat voi käyttää ympäristön ja muun liikenteen tarkkailuun.
Sopiva ohje jalanvaihtovälille taas on sellainen, että jalanvaihdon tulee tapahtua ennen kuin tukijalka
(astinlaudan päällä oleva jalka) väsyy. Periaatteessa tasaisella sopiva jalanvaihtoväli on 5-10 potkua ja nousussa 2-5potkua.
Mutta sitä kannattaa koko ajan maaston mukaan hieman tunnustella.
Pääsääntö on, että enemmin vaihtaa jalkaa liian usein kun vasta sitten kun alkaa väsy jo painaa..
Käytännössä jalanvaihtotekniikoita on kolme ja niitä sovelletaan aina tilanteen mukaan.
Pyörähdystekniikka
Tämä on tekniikoista turvallisin ja aloittelijoiden kannattaa ilman muuta opetella alkuun tämä tekniikka kuntoon.
Mutta myös kokeneella potkijalla tämä on pääsääntöinen jalanvaihtotekniikka mentiin sitten harjoituksessa tai kilpailussa.
Toteutus tapahtuu siten, että käännetään kantapään varassa, astinlaudan päällä olevan jalan jalkaterä reilusti ulospäin.
Tämän jälkeen asetetaan potkujalka varpaat edellä, käännetyn jalan etupuolelle ja sitten käännetään se astinlaudan suuntaiseksi.
Näin jalanvaihto on tapahtunut. Tyypillisin virhe syntyy siitä, ettei tukijalkaa käännetä riittävän reilusti ulospäin
jolloin toinen jalka ei tahdo sen etupuolelle mahtua ja astinlauta rupeaa tuntumaan ahtaalta..
Video
Heilahdustekniikka
Tekniikoista vaikein. Tällä heilahdustekniikalla pystytään kovassa vauhdissa vaihtamaan jalkaa kaikkein nopeimmin
ja tässä ei aikaa tuhraudu minkäänlaisiin pyörähtelyihin. Se miksi tätä tekniikka ei kuitenkaan kilpailuissakaan jatkuvasti käytetä
on se, että energiaa se vie enemmin kuin pyörähtäminen, eikä ole aivan yhtä turvallinen toteuttaa.
Toimii silloin kun mennään niin kovaa, ettei pyörähtelyille kerta kaikkiaan ole aikaa.
Toteutus tapahtuu niin, että potkujalka heilahtaa potkun päätteeksi takaa suoraan astinlaudalle
ja lähettää tukijalan samanaikaisesti eteen tekemään uutta potkua. Pahin virhe mikä tässä voi tulla on se, ettei takaa tuleva jalka
löydäkään tietään kunnolla astinlaudalle ja tapahtuu laudalta putoaminen.
Video
Steppi eli hyppyvaihto
Hyppyvaihto on käytössä ainoastaan suhteellisen jyrkässä ylämäessä. Tätä tekniikkaa ei yksinkertaisesti kerkiä loivissa maastokohdissa käyttää.
Toteutus muistuttaa todellakin päkiällä tehtävää steppi-hyppyä astinlaudan puolelta toiselle.
Video
Potkutekniikat
Matkanteko on silloin mukavaa, kun sujuvien jalanvaihtojen lisäksi osaa myös potkutekniikoita vaihdella maastokohtien mukaan.
Tasaisissa maastohdissa hyödyntää laajaliikeistä ja taloudellista "junttaa" kun taas loivissa ylämäissä,
sekä kiihdytyksissä hyödyntää pyörittävää tekniikkaa.
Vielä kun jyrkissä ylämäkikohdissa hallitsee steppihypyn, niin silloin maisema vaihtuu!
Myös potkutekniikoita on periaatteessa kolme ja niitä sovelletaan sen mukaan minkälaisessa maastokohdassa potkitaan.
Tasamaan suoraviivainen juntta tekniikka
Tämä laajaliikeratainen juntta, on tekniikka joka tasaisella, sekä loivapiirteisessä maastossa takaa parhaan ja taloudellisimman matkavauhdin.
Juntta lähtee siitä, että tukijalalla noustaan päkiällä mahdollisimman ylös ja nostetaan samalla potkujalan polvi korkealle potkuvalmiuteen.
Sen jälkeen hyödynnetään kehon painovoimaa ja "rytkäistään" potkujalka alas, sekä ojennetaan se pakaran avustuksella
mahdollisimman kauas taakse, kohdentaen samalla voima alas "maanrakoon".
Tämän päätteeksi palautetaan jalka nivusvoimalla, mahdollisimman suoraviivaisesti, ilman turhia pyörittäviä takalentovaiheita
takaisin eteen ja nostetaan polvi ylös takaisin potkuvalmiuteen.
Video
Pyöritystekniikka
Pyörittävää tekniikka käytetään lähinnä kiihdytyksissä, nopeissa rytminvaihdoksissa, sekä loivissa ylämäissä,
joissa juntan pitkien liikeratojen aikana vauhti kerkeää hyytymään liikaa potkujen välillä.
Pyöritystekniikkaa voisi hyvin verrata juoksuharjoitteista tuttuun kuopaisuun. Käytännössä jalka tekee siis edessä nopean kuopaisun
ja takalentovaihe on myöskin pyöreä toisin kuin juntassa. Tässä jalka palautetaan pakaran kautta takaisin eteen.
Pyöritystekniikka on kuitenkin sen verran epätaloudellinen, että se kannattaa välittömästi vaihtaa junttaan
kun ollaan päästy toivottuun nopeuteen tai riittävän tasaiseen maastoon.
Video
Jyrkän ylämäen steppi
Tässä nopeaan tahtiin puolelta toiselle tehtävässä hyppytekniikassa kannattaa huomioida muutama kulkua helpottavaa asia.
Ensimmäinen on se, että ns. potkujalalla ei sen kummemmin ojenneta eikä varsinkaan työnnetä vauhtia,
vaan se toimii ikään kuin jäykkänä pönkkänä joka välittää eteenpäin vievän voiman nilkan ja päkiän kautta maantiehen.
Toinen tärkeä asia on hyödyntää käsien pumppausta. Eli käsillä nostetaan vartalo mahdollisimman korkealle ja sitten pudottaudutaan
koko painolla tämän pönkkäjalan päkiän varaan. Näin ylämäet nousevat melkein kuin itsestään..
Video
Alamäen laskutekniikka
Jos ollaan harjoituslenkillä tai potkitaan maastossa, niin järkevintä on mäet lasketella molemmat jalat astinlaudalla
ja jalkaterät samaan suuntaan etuviistossa. Vielä kun lasketaan kehon painopiste jonkin verran taakse ja hiukan alas,
niinpäästään mäki kaikkein turvallisimmin alas.
Maantiekilpailuissa sitten lasketaan jopa pienellä riskillä mahdollisimman aerodynaamisesti jota ei kannata lenkillä harrastaa.
Tässä tekniikassa jalat ovat astimella peräkkäin ja samalla limittäin.
Ote ohjaustangosta on mahdollisimman kapea ja kädet ovat tuulensuojassa rintakehän alla.
Lisäksi pää roikkuu ohjaustangon etupuolella. Sitten vain toivotaan ettei mitään satu..
Video
HUOM! Yhteinen piirre kaikissa tekniikoissa on päkiäkosketus ja liikkeen muodostuminen pääsääntöisesti lantiosta,
jolloin kokovartalo ja polvi ei käytännössä edestakaisin heilu… Ne heilumiset kuuluvat aivan muihin harrastuksiin..